Siirry suoraan sisältöön

Treenipäiväkirja kuvina

  • tehnyt

Jääkiekkoilijan, kuten muidenkin tavoitteellisten urheilijoiden on pidettävä itsensä kunnossa myös kisakauden ulkopuolella. Joskus sama vanha puntilla käyminen ja tulosten kirjaaminen saattaa kuitenkin käydä uuvuttavaksi. Kehityksen seuraaminen on lähinnä numeroiden selailua joko puhelimesta tai paperisesta vihosta. Kuvien ottaminen onkin siis loistava keino taltioida kehitystä. Tämä toki edellyttää kuvausintoista treenikumppania tai yksin treenaavalle tukevaa kolmijalkaa, mutta jos ne ovat jo plakkarissa, voi kuvaaminen alkaa.

Kuvista näet parhaiten, noudatatko oikeaoppista tekniikkaa esimerkiksi maksimipainojasi nostaessasi. Jos sinulla ja treenikumppanillasi on mukana laadukas kamera näette pienetkin muutokset oikeaoppisessa nostoasennossa hyvin nopeasti. Kuvatkaa läpi koko rutiininne ja mieluiten myös nostamienne levyjen painot, jotta niistä on varmaa todistusaineistoa ilman että joudutte kirjoittamaan mitään ylös. Myös kuvat ajan myötä muokkautuvasta kehosta on hyvä taltioida, mikäli terveydellisten hyötyjen lisäksi myös treenin esteettisten hyötyjen suhteen on tavoitteita.

Kuvat kannattaa tasaisin väliajoin siirtää tietokoneelle ja lajitella päivämäärän mukaan omiin kansioihinsa, missä niihin on helppo tarpeen mukaan palata tarkistamaan vanhoja tuloksia. Sosiaalisessa mediassa aktiivinen treenaaja voi hyvin tehdä kuvilleen myös blogin, jolla saattaa hyvässä lykyssä inspiroida myös muita etenemään tavoitteissaan. Tavoitteelliseen urheiluun kuuluu tyypillisesti myös puhdas ruokavalio, eivätkä aterioistakaan julkaistut kuvat varmasti olisi pahitteeksi. Näin saa itsensä ja seuraajansa pysymään parhaiten motivoituneina ja keskittyneinä tavoitteisiin.

Tarkalla kuvataltioinnilla voi helposti palata pitkiäkin aikoja taaksepäin seuraamaan omaa edistystään. Mikä olisikaan sen tyydyttävämpää kuin nähdä, kuinka pitkän matkan on kulkenut esimerkiksi puolessa vuodessa? Virheliikkeet tulevat helposti ja nopeasti korjatuiksi, kun todisteet niistä ovat heti nähtävillä. Näin vältytään myös mahdollisilta vammoita treenatessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *