Siirry suoraan sisältöön

Jääkiekkohuoltajan tärkeä työ

  • tehnyt

Suomalaiset ovat tunnettuja menestyksestään jääkiekon saralla. Tähän meriittiin vaaditaan taitoa, osaamista ja motivaatiota, joka on saanut alkusysäyksensä jo lapsena. Siksi junnujoukkueet ovat tärkeä osa Suomen kirkkaan kiekkomenestyksen varmistamista myös tulevaisuudelle. Jääkiekkohuoltajat ovat junnupelaajien tukijoita ja pitävät huolta varusteista, taustasuunnittelusta ja aikataulujen suunnittelusta, jotta pelaajat voivat keskittyä olennaiseen – tiukkaan peliin.

Millaisia velvollisuuksia ja tehtäviä jääkiekkohuoltajan harteilla sitten on? Monet tehtävistä ovat jakautuneet pelikaudelle eri tavoin. Kauden alkaessa on tärkeää tehdä varustekierrätys ja pitää huolta, että kaikilla on sopivat varusteet – etenkin teini-iässä varusteet jäävät nopeasti pieniksi. Myös varustesäännöistä on hyvä pysyä kartalla: mailakiintiöt, luistinten teroitus jne. Ei sovi myöskään unohtaa ensiaputarvikkeita.

Harjoituksissa ja otteluissa huoltajat ovat korvaamattomia. Jotta kaikki sujuisi vaivattomasti, kannattaa paikalle saapua puoli tuntia ennen aloittamisaikaa ja pitää huolta, että pukukopin ovet ovat auki ja kaikki on valmiina: mailat, suojavarusteet, kiekot ja varakiekot on esillä ja luistinten teroitus on nopeaa ja vaivatonta. Pelin aikana huolta pidetään niin rikkoutuneista varusteista kuin haavojenhoidosta ja riittävästä juomisesta. Pelin jälkeen tarkistetaan että kaikki ovat selvinneet ehjin nahoin, varusteet löytävät oikealle paikalle ja että pukukoppi jää siistiin kuntoon.

Kisamatkat ovat jännittäviä junnupelaajille. Koska äänekäs ja liikkuvainen joukko innokkaita nuoria voi olla vaikea pitää kasassa, on hyvä suunnitella reissut tarkasti. Suunnittelupalaveri joukkoeen johdon kanssa on paikallaan etenkin silloin, jos reissussa yövytään. Jos matka vie ulkomaille, voi painetta helpottaa varaamalla hotellit helsingin lentokenttä ä läheltä. Silloin yön aikana voi rauhoittui ja valmistautua jo henkisesti tulevaan lentoon ja peliin kohteessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *